Voi herramunjee!

Tänä syksynä on tullut vuodatettua onnen ja liikutuksen kyyneleitä. Perjantaina Bea teki temppujen tempun voittamalla Elitin. Elit on voittajaluokan koirille tarkoitettu kutsukilpailu, johon valitaan kauden kuusi parasta englantilaista kanakoiraa pistelaskun perusteella. Kilpailu pidetään kenttäkokeena. Kilpailussa käydään yksi erä, joka kestää kaksi tuntia ilman taukoa. Tänä aikana koiraan ei saa koskea, ei edes juottaa. Bean erä oli aamun ensimmäinen. Aamu oli sumuinen ja lähes tuuleton, mutta niin se vain löysi kurpan pellolta, räväkkä nosto, pudotus ja nouto. Beasta tuli Elit-voittaja vain 2½-vuotiaana.

Lauantaina vasta tapahtui. Osallistuin Pojun kanssa ES Openiin. Poju juoksutti pariinkiin otteeseen seisomalla kaukana, mutta lintutyötä ei vain saatu aikaiseksi. Mutta mitäpä niistä, kuka niitä muistaa. Muistojen kirjoihin päästiin Helin ja Tuulin parina järjestämällä varsinainen Avanssigate. Kilometritolkulla juostiin Pojun seisonnalle, Tuuli säesti. Tiellä seisova katsojajoukko mylvi kuin sonnilauma, luulivat ilmeisesti meidän menevän väärään suuntaan. Poju seisoi makuultaan, jolloin tiesin, että nostoa ei tapahdu. Kaikkeni tein. Ensin kaikki normaalit käskyt, sitten vihaisesti, anelevasti, möreästi, kimeästi ja kaikilla äänillä mitä suusta lähti. Mutta ei. Huvittavaksi tilanteen teki Pojua vastapäätä säestänyt Tuuli ja sen päälle heittäytynyt Heli. Onneksi tuomarina oli vahvahermoinen nainen, miehet eivät olisi tässä menossa kestäneet. Harmi, ettei päästy videolle.

Lakialla uudestaan. Haluaako joku pariksi?