Käväistiin tänään Bean kanssa Noormarkussa näyttämässä kunnon jäniksenloikat. Pentunäyttelyn jälkeen ei ole treenattu kertaakaan ja sen kyllä huomasi. Bea jännitti ihan hirveästi, hyppi ja pomppi hermostuksissaan koko ajan. Sinisten kehä meni jo paremmin, mutta ei sijoitusta. Sitä ei kyllä ansaittukaan. Huomatkaa tuo uusi upea näyttelyhihna. Ja ei, se ei ole mikään turhuus, vaan ihan välttämätön!

Kuva: Ville

Meillä on keittössä sellainen pieni pakastin, joka on aivan täynnä. Jos sieltä meinaa jotain löytää, se täytyy "räjäyttää" ensin ja sitten toivoa, että saa kaikki sullottua takaisin. Eilen leivoin piirakkaa ja mustikoita etsiessäni tyhjäsin tavaroita lattialle. Huokaisin helpotuksesta, kun sain kaikki helposti takaisin. Hetken päästä katsoin, että miksi Bea istuu niin tomerana olohuoneessa? Mikä sillä on suussa? Jäinen kurppa? Se oli käynyt hakemassa itselleen saaliin ja odotti, että koska oikein huomaan. Se ei pureskellut sitä, vaan istui ylpeänä.